HÄNELLE JOTA TÄMÄ KOSKETTAA

Aivan ajanlaskun alussa Dorsetissa, Englannissa sijaitsi roomalainen kaupunki Durnovaria. Muistona tuosta on jäänyt jäljelle vain joitakin jälkiä maahan - painaumia, kohoumia, ja niiden suuntia, suoria viivoja. Mutta silti ne tuntuvat olevan voimakkaasti läsnä, koska ne ovat niin ehdottomia. Ja sitten kun kävelee vanhaa akveduktia, sitä pohjaa, jolle se on joskus rakennettu, tuntuu kuin askel askeleelta astuisi sisään johonkin tärkeään. Aika alkaa elää.

Hannu Sirenin teoksissa on jotain samaa, arkkitehtoonista varmaa ja samalla ajan suhteen määrittelemätöntä, sen vahvaa läsnäoloa. Teoksiin voi heijastaa itsensä. Niiden koko usein haastaa tuohon vuoropuheluun ja samalla niiden hyväntuulisuus hämmentää. Siren on niitä harvoja suomalaisia kuvataiteilijoita, jotka suvereenisesti ymmärtävät tilan muodon ja sen historialliset, käytännölliset ja vertauskuvalliset ominaisuudet. Hän ymmärtää myös miten teos sijoittuu usean tekijänsä kautta juuri siihen kulttuurimuotoon, joka ajallemme on tyypillistä.

Ympäristöllämme on monta tekijää. Teoksen tuotantotapa on näin sopusoinnussa tuon moninaisuuden kanssa. Siten Siren on kuin ohjaaja, jonka selkeä näkemys heijastuu tarkastelijan mielihyvänä. Tunteen tuollaisen Sirenin luoman peruspisteen kautta järjestyvästä kokonaisuudesta. Tunne varmuudesta kaaoksessa. Tuosta varmuudesta, joka syntyy sekä katsojassa ja tekijöissä, syntyy teoksen merkitys.

Lauri Anttila

Lainaus "Experimental Environment Kuopion Tienoo", Kuopion Taidemuseo 1995